Venäläisten tyllien testausta | Kirsin Kakut
[an error occurred while processing the directive]

Venäläisten tyllien testausta

Kuopion Confetin Jenniltä sain kokeiltavaksi pari venäläistä tyllaa, joista on tullut kakkupiireissä kuuminta hottia ja joita myydään lähes jokaisessa nettikaupassakin. Esittelyvideoissa luvataan, että pursottaminen on helppoa, mutta kuinka paljon se helppous mahtaa vaatia harjoittelua?

image

Kuvista kun ei voi päätellä tuotteiden kokoa kovin tarkkaan, niin tyllien koko yllätti. Olivat isompia kuin mitä kuvittelin. Tyllat pysyvät napakasti kertakäyttöpursotuspusseissa eikä erillisiä liittimiä tarvita. Vasemmanpuoleisella tyllalla saadaan aikaan ruusunnuppuja ja oikeanpuoleisella tulppaaneja.

image

Pääsin sopivasti kokeilemaan kukkien pursottamista äitienpäiväkakkuun. Massana minulla oli vadelmapyree-voi-tomusokerikreemi, josta tuli aivan liian löysää ja jouduin lisäämään tuorejuustoa ja purkillisen vaniljakreemijauhetta, ennen kuin koostumus oli edes sinne päin (mutta maku oli loistava..!!). Massan on siis syytä olla napakkaa, joko voikreemiä tai esim. tuorejuustolla tanakoitettua kermavaahtoa, jotta kukan reunat eivät retkahda ja löpsähdä.

Pursotuspussia pidetään kohtisuoraan alaspäin ja aloitetaan pursottaminen lähes kakun pinnasta. Pursota ja nosta pussia samalla ylöspäin ja lopeta pursotus nostamalla pussi nopealla liikkeellä ylös. Tässä loihditaan ruusunnuppuja.

image

Lisäsin jäljelle jääneeseen massaan violettia pastaväriä tulppaanien pursotusta varten. Sama tekniikka ja tuloksena oli hieman tulppaaneja muistuttavia tuotoksia.

Summa summarum: pursottaminen on sinänsä helppoa, mutta lopputulokseen vaikuttaa suuresti massan koostumus. Minulla se ei ollut paras mahdollinen, mutta aivan kelvollisia kukkia sain aikaiseksi ensimmäiseksi kerraksi. Ensi kerralla taidan kokeilla sitä voikreemiä.

Näitä tyllia on siis myynnissä Confeteissa.

image

Niin ja HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!

2 Comments

  1. nami-hiiri says:

    Minäkin kokeilin joku päivä sitten, kun yhtäkkiä niistä on tullut taas topic, Vanha tuote kuitenkin.
    Voikreemi on avain asemassa, kuten sinäkin totesit.
    Helppo, nopea tapa milloin on kiire.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: