Muut

Mikä ero on muffinssilla ja cupcakella?

Viime lauantaina kiirehdin Confetin avajaisista Kuopion kansalaisopistoon kurssille. Leivonnasta oli tietenkin kyse. San Franciscosta kotoisin oleva hurmaava Sabrina Porterfield piti tällä kertaa kurssin ”Cupcakes vs. muffins”, englanniksi kuten aina.

Meillä Suomessa muffinssi ja cupcake tai kuppikakku on lähes synonyymejä, tai ymmärretään niin, että cupcake on kuorrutettu muffinssi. Amerikkalaisittain muffinssi on iso, raskas ja hienostelematon, eikä sitä paisteta paperivuoissa. Cupcake vastaavasti on pienempi, kevyempi ja sievempi ja päällä on tietenkin kuorrute.

Kurssilla leivottiin pekaanipähkinä-kurpitsamuffinsseja ja meksikolaisia suklaacupcakeja. Opin hyvien reseptien lisäksi ainakin kaksi asiaa: buttermilk (amer.) on suomeksi piimä. Englannissa piimä on sourmilk. Toinen tiedonjyvä liittyi kurpitsasoseeseen. Amerikkalainen tinatölkissä myytävä sose on tehty sokerikurpitsasta, jota Suomesta ei saa. Turha olisi siis keitellä kaupan kurpitsoista. Sosetölkkejä olen aiemmin löytänyt Päivärannan Citymarketista, mutta en enää pitkään aikaan sieltä enkä mistään muualtakaan. Sabrina tiesi kuitenkin kertoa, että Kolmisopen Citymarketista saa Mortonin tölkkejä, mikä siis vinkkinä kuopiolaisille.

Kurssin cupcakeissa (en millään totu kuppikakku-suomennokseen…) oli mielenkiintoisena aineksena chilijauhe. Ohjeessa sitä oli 1 tl, mutta varovaisena puolitin sen, ettei vaan suu pala. Leivonnaista maistellessa chili ei juurikaan sitten maistunut, hieman myöhemmin makuhermot kyllä tunnistivat sitä syödyn. Jos siis haluaa, että chilin huomaa myös syödessä kannattaa lisätä koko teelusikallinen. Todella hyvä on tämä Sabrinan ohje joka tapauksessa!

image

Meksikolainen suklaacupcake (12 kpl)

125 g jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
115 g pehmeää voita
100 g sokeria
110 g fariinisokeria
1/2 tl vaniljasokeria
2 suurta munaa huoneenlämpöisenä
85 g 70 % tummaa suklaata
120 ml piimää
1/2 tl kanelia
1/2 – 1 tl chilijauhetta

Kuorrute

15 g kaakaojauhetta
180 g tomusokeria
1/4 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
hyppysellinen chilijauhetta
115 g huoneenlämpöistä voita
1,5 rkl huoneenlämpöistä kahvia
(chilijauhetta koristeeksi)

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna jäähtyä. Laita 12 kappaleen muffinssipellin koloihin paperiset vuoat. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sekoita jauhot, ruokasooda, kaneli ja chilijauhe keskenään. Vaahdota voi sähkövatkaimella, lisää sokerit ja vatkaa n. 3 minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa hyvin lisäämisen jälkeen. Lisää jäähtynyt suklaa ja sekoita tasaiseksi.

Lisää kuivat aineet kolmessa osassa vuorotellen piimän kanssa. Sekoita tasaiseksi, mutta älä sekoita liikaa! Lusikoi taikina paperivuokiin. Paista 20-25 minuuttia, tarkista kypsyys tikulla. Anna jäähtyä 15 minuuttia ja poista sitten leivonnaiset muffinssipellistä. Jäähdytä hyvin ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute: vatkaa sähkövatkaimella voi, sokerit, kaakao, chilijauhe pienellä nopeudella tasaiseksi seokseksi (käytä huoneenlämpötilassa vähintään 1/2 h pehmennyttä voita, älä sulata voita mikrossa, koska siitä tulee liian juoksevaa). Lisää nopeutta ja vatkaa vielä 2 minuuttia. Lisää kahvi ja vatkaa vielä minuutti. Pursota kuorrute leivonnaisten päälle ja ripottele halutessasi vielä päälle chilijauhetta.

image

Pekaani-kurpitsamuffinssit menossa uuniin.

Pekaani-kurpitsamuffinssit menossa uuniin.

Valmiit muffinssit.

Valmiit muffinssit.

Confetti rantautui Kuopioon!

Pohjois-Savon – ja vähän laajemmankin alueen – musta aukko leivontatarvikkeiden erikoisliikkeen suhteen täyttyi eilen, kun Kuopion Confetti avasi ovensa. Jenni Utriainen otti yrittäjän haasteen vastaan ja pisti liikkeen pystyyn upealle paikalle Anttilan alakertaan torin kupeeseen.

image

Ovet avattiin kymmeneltä ja kauppa täyttyi välittömästi kahvia ja kakkua jonottavista ihmisistä. Oli joukossa myös selvästikin leivonnasta tai juhlatarvikkeista kiinnostuneita, koska kauppakin kävi lupaavasti. Toivotaan, että kaupan ovi käy tiuhaan jatkossakin, ei ole ainakaan tuotevalikoimasta kiinni!

Onnea siis Jennille ja Confetille!

Yrittäjä Jenni Utriaisella riitti kiirettä.

Yrittäjä Jenni Utriaisella riitti kiirettä.

Confetista avajaistunnelmissa olivat tyytyväiset Terhi Ja Sanna.

Confetista avajaistunnelmissa olivat tyytyväiset Terhi Ja Sanna.

Kassallekin muodostui jatkuva jono.

Kassallekin muodostui jatkuva jono.

Kahvi ja kakku maistui myös monelle rollaattorin avulla liikenteessä olleelle leivonnan ystävälle.

Kahvi ja kakku maistui myös monelle rollaattorin avulla liikenteessä olleelle leivonnan ystävälle.

Pikkuruinen Puoti uusissa tiloissa

Jaana Pesosen Pikkuruinen Puoti Joensuussa on muuttanut torin laidalta uusiin tiloihin 15.9. Uusi osoite on Nepenmäenkatu 11, lähellä Vetreaa ja keskussairaalaa.

Uusien tilojen myötä leivonta- ja kakunkoristelutarvikkeet ovat saaneet enemmän tilaa ja valikoimasta löytyy lähes kaikkea, mitä kakuntekijä tarvitsee. Ja mitä ei löydy, Jaana mielellään tilaa, eli toiveita kannattaa käydä kertomassa.

Pikkuruinen Puoti 002

Pikkuruinen Puoti 004

Jaana myy myös tarvikkeita nukkekotiharrastajille. Nettisivuille http://www.pikkuruinenpuoti.fi on tulossa verkkokauppa, josta tarvikkeita voi myös tilata.

Pikkuruinen Puoti 011

Pikkuruinen Puoti 012

Lahjatavaroiden joukosta löytyy monenlaisia tauluja ja kylttejä, joihin en ole muualla törmännyt.

Pikkuruinen Puoti 001

Pikkuruinen Puoti 010

Pikkuruinen Puoti 006

Pikkuruinen Puoti 005

Onnea ja menestystä Jaana ja Pikkuruinen Puoti!

Pikkukukkia: ohjeet

Pikkuruisen Puodin Jaanan kanssa otimme tällä kertaa kokeiluun Renshawin kukka- ja koristemassat, joita Jaanalla on myynnissä eri väreissä. Koristemassahan on tarkoitettu nimenomaan koristeiden tekoon. Se on joustavaa, muotonsa pitävää ja nopeasti kuivuvaa. Jos massa tuntuu kuivuvan liian nopeasti, siihen voi sekoittaa sokerimassaa tai vaikkapa marsipaania, jolloin työstöaikaa on enemmän.

Tässä muutama helppo ohje pikkukukkien tekoon äitienpäiväkakkuun tai muihin kevään ja kesän juhliin.

image

Neilikoita saa tehtyä helposti neilikkamuoteilla, joita on pakkauksessa kolme eri kokoa. Kaulitse massa ohueksi ja ota massasta jokaisella muotilla yksi kuvio.

image

Rypytä kukkien reunat muotoilutikulla, cocktail- tai grillitikulla pyörittelemällä jokainen terälehti erikseen.

image

image

Laita suurin kukista koveralle kuivatusalustalle, jonka voit muotoilla foliosta tai käyttää kuivatuskuppia. Sivele väliin elintarvikeliimaa tai vettä ja aseta muut kukat päälle suuruusjärjestyksessä.

image

Anna kuivua.

image

Omenankukkia saat 5-terälehtisellä muotilla, joita on paketissa 3-4 eri kokoa valmistajasta riippuen. Ota kaulitusta massasta muotilla kukkia ja ohenna pallotyökalulla reunoja muotoilusienen päällä.

image

Vaahtomuovisen sienen päällä keskustasta pienipäisellä pallotyökalulla tai vaikka siveltimen päällä painamalla saat terälehdet nousemaan ylöspäin.

image

Kukan keskelle voit liimata esimerkiksi keltaisia tai vihreitä helmiä, nonparellia tai koristesokeria. Kuivata sopivalla kuivatusalustalla.

image

Valkoista massaa voi tietenkin myös värjätä pastaväreillä, kuten tässä jään siniseksi. Kellomaisen pikkukukan tekemistä varten ota pala massaa ja muotoile siitä pallo. Pallosta työstetään ”meksikolainen hattu” levittämällä massaa pienellä kaulimella tai sipulimaisella työkalulla keskustasta reunoille päin niin, että keskelle jää huippu.

image

Aseta calynx-muotti tai vastaava niin, että huippu jää muotin keskelle ja ota muotilla massasta kukka.

image

image

Paina kukan keskelle kapea tai leveä tähtipäinen työkalu ja paina jokainen terälehti erikseen työkaluun, jotta saat levitettyä terälehtiä ja muotoiltua niihin viirut.

image

Sivele kukan pohjalle liimaa tai vettä ja työnnä muutama emi paikoilleen. Emiä voi ostaa nettikaupoista tai ne voi tehdä ohuista nuudeleista, joiden päät on kastettu valkosuklaaseen. Kukat voi myös langoittaa: ennen emien asettamista sivele pohjalle liimaa, tee kukkalangan päähän silmukka ja työnnä toinen pää kukan suuaukosta sisään, vedä niin, että toinen pää jää piiloon kukan sisään. Lisää sen jälkeen emit.

image

Massasta saa helposti muotoiltua myös isoja kukkia, kuten ruusuja tai pioneja, kuten tässä. Ohjeita löytyy mm. Youtubesta hakusanalla ”peony tutorial” tai monen bloggarin sivuilta. Tai jos ei löydy, niin laittakaa viestiä, tehdään sitten juttu isoista kukista :).

image

Bara brith – walesilainen teeleipä

Sain viime syksynä lahjaksi britti Miranda Gore Brownen kirjan Bake Me a Cake as Fast as You Can. Näinköhän joskus keksitään tällä teemalla ohjelmaformaatti… Itse olen kyllä sillä kannalla, että leipominen on tehtävä ajatuksella ja siitä on ehdittävä nauttia.

Mirandan kirjassa on joka tapauksessa 100 reseptiä nopeatekoisista makeista ja suolaisista, hyvin brittiläisistä kakuista ja muista leivonnaisista. Niitä on pitänyt päästä kokeilemaan. Ensimmäiseksi valikoitui bara brith, walesilainen hedelmäinen teeleipä. Leipään käytetään useimmiten rusinoita ja korintteja, mutta mitkä tahansa kuivatut hedelmät käyvät. Kaapeistani löytyi korintteja, aprikooseja ja appelsiininkuorta, joten ne saivat kelvata. Brittireseptejä joutuu tuunaamaan muutaman aineksen osalta (self-raising flour, soft brown sugar, mixed spice…), mutta hyvin onnistui näinkin. Leivästä tuli tällä ohjeella kiinteä, mehevä ja melko makea, oivallinen makupala earl grey teen kanssa klo 17 nautittuna!

Bara brith

450 g kuivattuja hedelmiä
3 dl vahvaa teetä (Mirandan mukaan 4 pussia teetä 3 dl:aan keitettyä vettä)
450 g vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
1 tl piparkakkumaustetta
175 g muscavadosokeria
1 iso muna kevyesti vatkattuna
2 rkl appelsiinimarmeladia tai raastettua appelsiininkuorta

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele leipävuoka tai 18 cm:n kakkuvuoka. Laita kuivatut hedelmät kulhoon ja kaada päälle tee. Voit jättää hedelmät maustumaan myös yön yli, jos et halua leipoa leipää heti.

Sekoita muscavadosokeri tasaisesti hedelmä-teeseokseen. Laita muut ainekset toiseen kulhoon ja yhdistä siihen hedelmä-teeseos. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi ja lisää hieman vettä tai maitoa, jos taikina on liian kuivaa. Taikinasta on tarkoitus tulla paksua ja tahmeaa.

Kaada taikina vuokaan ja paista n. 1 tunti, tarkista kypsyys. Anna leivän jäähtyä vuoassa vielä ainakin 15 minuuttia ennen kumoamista. Parasta lämpimänä voin kanssa nautittuna.

image

Trendikkäitä kakkuja kansalaisopiston kurssilla

Oppia saadakseni olen osallistunut muutamalle Kuopion Kansalaisopiston kurssille. Pari vuotta sitten kävin opettelemassa koristeiden tekoa, viime syksynä opin tekemään ruisleipää ja nyt kävin hakemassa vinkkejä kotitalousopettaja Merja Lonkilan vetämältä Trendikkäitä kakkuja -kurssilta. Nämä kurssit ovat olleet mukavia siinäkin mielessä, että vievät vain pari iltaa ja mukaan saa vihkosellisen ohjeita kotona kokeiltavaksi. Hyödyntäkää siis ihmeessä kansalaisopistojanne!

Merja Lonkila

Merja Lonkila

Tällä Merjan kurssilla tehtiin pareittain seitsemän erilaista kakkua, joiden reseptit olivat Merjan suunnittelemia. Syntyi ylioppilasjuhliin sopiva moussekakku (reunoilta korkea keksipohja, parin sentin kerros mansikka-raparperikiisseliä ja päälle valkosuklaatäyte, lippa Kick-patukasta), lakka-valkosuklaakakku, minttusuklaakakku vaahtokarkkimassakuorrutteella, pavlova lemon curdilla, kahden suklaan juustokakku ja kookosjuustokakku. Minä tein parini Heidin kanssa sydämen muotoisen kakun, jossa oli sienikakkupohja mansikka- ja mascarponemousseilla. Kuorrute tehtiin sulattamalla 600 g fudge-karkkeja ja 1/2 dl kuohukermaa. Massa kovettui yön jääkaapissa ja oli seuraavana päivänä valmis kaulittavaksi.

Parini Heidin ja minun tuotos.

Parini Heidin ja minun tuotos.

Jenga-Jengalan Anne ja Minna.

Jenga-Jengalan Anne ja Minna.

Kurssilla olivat oppia saamassa myös lastenjuhlia Kuopion seudulla järjestävät Anne ja Minna. Käykääpä tutkimassa heidän tarjontaansa http://www.jenga-jengala.fi, jos kaipaatte jotakin uutta lasten juhliin.

imageI

image

image

Tyytyväiset kurssilaiset kakkujen valmistuttua.

Tyytyväiset kurssilaiset kakkujen valmistuttua.

Kiitos Merjalle ja kanssaopiskelijoille!

Pääsiäiskääretorttu

Tässä resepti pääsiäistorttuun:

Kääretorttupohja

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, ja sekoita ne munasokerivaahtoon varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista n. 10 minuuttia ja kumoa toiselle leivinpaperille. Sivele pohjan päällä olevan leivinpaperin pintaan vettä, jotta paperi irtoaa pohjasta helpommin.

Mango-passionrahkatäyte

3 dl kermaa
200 g rahkaa
3 passionhedelmää
2 dl mangososetta
1/2 -1 dl sokeria
2 – 3 rkl vaniljakreemijauhetta
2 – 3 dl tummaa suklaata rouheena

Halkaise passionhedelmät ja kaavi hedelmäliha pois. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahtoon rahka, passionsose, mangosose, sokeri ja vaniljakreemi, ja sekoita tasaiseksi.

Levitä täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele suklaarouhe täyteen päälle. Kääri rullalle. Kuorruta marsipaanilla (väliin voikreemi eristeeksi!) tai kermavaahdolla.

image

1-vuotissynttärit ja arvonta!

Kirsin Kakut täytti yhden vuoden tammikuun alussa. Silloin toiminta alkoi virallisesti sisältäen mm. seurustelua verottajan kanssa 😜. Lämpimät kiitokset kaikille blogia lukeville, faneille ja asiakkaille, tästä on mukava jatkaa.

Juhlan kunniaksi facebook-sivulla on julkistettu arvonta, jossa kommentin 31.1.2015 mennessä jättäneiden kesken arvotaan 15 hengen kakku/cup cake -lahjakortti ja koristelahjakortti. Jos voitto napsahtaa kovin kauaksi Siilinjärveltä, niin suunnitellaan postitettava tuote.

Onnea arvontaan! Facebook-sivulle pääset blogin oikeasta laidasta.

Toivekakkuna laiskiainen

Muotokakkuja en ole vielä kovin montaa päässyt tekemään. Tähän tuli hyvä tilaisuus, kun nuorimmaisen toiveena 18 vee synttärikakuksi oli laiskiainen. Kyllä kyllä, ei ihan tavallinen toive, mutta perusteluna oli, että kyseinen otus on niin sympaattinen.

image

Noh, ei muuta kuin nettiin tutkimaan, miltä laiskiainen näyttää. Minulle oli jo selvitetty, että lajeja on kaksi, joista toinen (kaksivarpainen) on kylläkin jo kuollut sukupuuttoon. Tämä jäljelle jäänyt kolmivarpainen on toden totta kuvien perusteella hauska eläin, ei voi hymyilemättä katsoa.

Mutta miten tehdä kolmivarvaslaiskiaisesta kakku? Netistä löytyy luonnollisesti runsaasti kuvia erilaisista ratkaisuista (hakusanalla sloth cake), joita tutkimalla suunnitelma alkoi hahmottua. Ihan kelpo tulos, miellytti ainakin päivänsankaria. Kynnet tosin pitäisi olla paljon isommat ja pidemmät, mutta laitetaan ne seuraavaan versioon.

image

Kakkukoristekurssi

Pääsin kakkukoristekurssin vetämisen makuun psykologien liikunta- ja virkistyspäivillä, jotka pidettiin tänä vuonna Kuopiossa.  Syntyi hienoja ruusuja ja pikkukukkia, vaikka aikaa oli vain pari tuntia. Kurssilaiset olivat niin innokkaita, että vetäjänä oleminen oli huikean hieno kokemus, kiitos vaan kaikille!

 

image image image image image image