Blackhawks-logolla varustettu kakku toivottiin kolmekymppisjuhliin. Logo on tehty applikoimalla sokerimassasta, yksityiskohtiin on käytetty myös Candy meltsejä



Blackhawks-logolla varustettu kakku toivottiin kolmekymppisjuhliin. Logo on tehty applikoimalla sokerimassasta, yksityiskohtiin on käytetty myös Candy meltsejä
Yhdistettyihin synttäreihin ja tupareihin toivottiin miehekästä kakkua. Kyseessä on helmikuu 2020.
Tammikuussa 2020 oli baby shower -pippalot, joissa nautiskeltiin tämä kakku.
Tammikuussa 2020 vanhin poikani täytti 30 vuotta. Koronapandemia ei vielä yltänyt Suomeen asti ja hän ehti viettää juhlia sukulaisten ja myöhemmin kavereitten kanssa. Paljon työssä ja vapaa-aikana matkustavalle oli matkalaukkukakku itsestään selvä valinta.
Heinäkuussa 2019 opettelin kukkien tekemistä vohvelipaperista, mikä on aika erilaista kuin sokerimassasta muovaaminen.
Kesäkuussa 2019 kokeilin ensimmäistä kertaa palettiveitsitekniikkaa. Siihen tarvitaan marenkivoikreemiä, erikokoisia palettiveitsiä ja hiukan maalarin taitoja. Tällaista jälkeä sain aikaan ensimmäisellä kokeilulla ja hiukan harjoittelemalla voisi saada aikaan vaikka minkälaisia taideteoksia…ainakin jos osaa.
Huhtikuussa 2019 baby showeriin haluttiin hauska kakku.
Maaliskuussa 2019 toivottiin baby showeriin hempeää kakkua ja tällaiseen päädyttiin.
Työkaveri siis lähti viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja sitä juhlittiin alkuvuodesta 2019.
Työkaveri jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa 2018-19 ja hän halusi hyvästellä kakulla erään yhteisön, jossa ehti toimia 15 vuotta.
Viimeisimmät kommentit