Vuonna 2020 ylioppilasjuhlat vietettiin poikkeuksellisesti elokuussa. Sain luvan tehdä kahdelle ylioppilasneidolle hieman eriteemaiset kakut.






Vuonna 2020 ylioppilasjuhlat vietettiin poikkeuksellisesti elokuussa. Sain luvan tehdä kahdelle ylioppilasneidolle hieman eriteemaiset kakut.
Kummityttöni Venla vietti tänä keväänä lakkiaisiaan ja kummitäti oli tietenkin vispilä valmiina leipomaan ja toteuttamaan tuoreen ylioppilaan kakkutoiveen. Toiveena oli vaaleanpunainen voikreemikuorrutus ja päälle valutus tummalla suklaalla. Sisälle suklaakakkupohja ja mansikkamousse. Venla ei halunnut koristeeksi lakkia tai lyyraa, vaan kukkia, macaroneja ja marenkeja. Kukat on osittain aitoja (sireeni ja sarviorvokki), osittain sokerimassasta tehtyjä.
Jo joutui taasen se aika, jolloin ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet ovat ansainneet ruusunsa ja kakkunsa. Onnea siis heille kaikille!
27 000 ylioppilaan joukossa on naapurin Juho, joka on intohimoinen jalkapalloilija ja jalkapallotuomari. Hän sai näköisensä kakut 70 vieraan kanssa nautittavaksi.
Meillä juhlittiin yo-kokiksi valmistunutta poikaa suvun voimin. Tuore ammattilainen antoi näytön myös suvulle menyyn muodossa ja jälkiruuaksi syötiin teeman mukaista kakkua.
Viimeisimmät kommentit