Kuopion kansalaisopiston ohjelmassa oli 5.9. ”Tea at Downtown Abbey” -kurssi. Ideana oli valmistaa perinteisiä kello viiden teen herkkuja Sabrina Porterfieldin johdolla ja englannin kielellä. En ole katsonut Downtown Abbey -sarjaa, mutta ei se menoa haitannut. Sabrina oli ottanut sarjaan liittyen menyyseen gingernut biscuits, ne kun siellä kuulemma mainitaan.
Pareittain valmistettiin voileipiä, pikkuleipiä ja pieniä Bakewellin piiraita. Minä pääsin tekemään noita viimeksi mainittuja. Bakewell tart on aluperin kotoisin Derbyshiren alueelta ja valmistaan yleensä isona piirakkana, mutta nyt teimme niitä pieninä, todella herkullisinta versioina.
Bakewell tarts (12-15 kpl)
Murotaikina
125 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Täyte
1 teelusikallinen vadelmahilloa jokaisen leivoksen pohjalle
150 g huoneenlämpöistä voita
150 g sokeria
3 munaa
1 munankeltuainen
150 g mantelirouhetta
1 sitruunan kuori
mantelilastuja
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri, vatkaa muna sekaan. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaulitse taikina n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä 10 cm:n läpimittaisella pyöreällä muotilla pyörylöitä. Painele pyörylät muffinssipellin, jämäköiden muffinssivuokien tai tartelettivuokien pohjalle ja reunoille. Silikonisesta vuoasta leivokset irtoavat helposti ilman voitelua, metalliset vuoat kannattaa rasvata ensin hyvin. Levitä teelusikallinen vadelmahilloa jokaiselle taikinapohjalle.
Yhdistä munat ja keltuainen ja vatkaa ne kevyesti. Vaahdota voi ja sokeri vatkaimella. Lisää vähitellen munaseos. Kääntele lastalla tai lusikalla sekaan mantelirouhe ja raastettu sitruunankuori. Lusikoi seosta pohjien päälle yläreunaan saakka. Paista 20 minuuttia ja ripottele jokaisen leivoksen päälle muutama mantelilastu. Paista vielä 15 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Jäähdytä huoneen lämmössä ja koristele tomusokerilla. Leivokset säilyvät ilmatiiviissä astiassa viikon.
